
Perhe
Asumme Sotkamossa Kainuun korpimaisemissa ja vietämme paljon aikaa maalla puuhaillen. Perheeseemme kuuluu minun lisäkseni aviomieheni, hänen tyttärensä sekä tietenkin ihanat petittimme. Metsästyshommia harrastelemme tilanteen salliessa ja koiranäyttelyissä tykkäämme käydä varsinkin kesäkaudella.
Ensimmäinen petitti minulle tuli jo vuonna 2007 ja oli sanomattakin selvää heti ensimmäisten viikkojen jälkeen, että sydämeni tulee sykkimään tälle iloiselle ja itsepäiselle rodulle lopun elämääni.

Kasvattamisesta
Pitkäaikainen haave
Unelma omasta pentueesta kumpuaa yli viidentoista vuoden takaa. Ensimmäinen petittini Hilla oli niin ihana koira kaikin puolin, että olisin halunnut jo Hillasta jälkeläisen itselle kasvamaan, mutta Hillaa ei kuitenkaan voinut käyttää jalostukseen, joten ajatus jäi vuosiksi kytemään pinnan alle. 2009 minulle tuli sijoitukseen Halla, mutta valitettavasti Hallan matka päättyi vain kolme vuotiaana mystiseen syöpäsairauteen. Hillan kanssa vuodet kuluivat ja haave kasvattamisesta siirtyi tulevaisuuteen.
Tätä päivää
Hillan ikääntyessä päätimme, että on aika etsiä pentu ja haave petittien kasvattamisesta otti askeleen eteenpäin, kun perheeseemme muutti Halti ja Helmi. Mahdollisuuksia tutkiessani huomasin, että jalostukseen käytettävissä olevia uroksia oli tarjolla hyvin rajoitetusti ja välimatkat pitkiä, jonka vuoksi päätin keväällä 2021, että meidän on saatava oma uros meidän laumaan.
Syksyllä 2021 Halti tuotti meille jymy-yllätyksen, kun epäonnistuneen astutusyrityksen jälkeen meidän maailmaamme saapui yksi pieni ihana yllätyspentu Kaja, joka jäi meille täysin siitä syystä, että hän oli se meidän ensimmäinen. Kajan syntymän jälkeen huomasin, että etelässä Rosarian-kennelissä oli juuri syntynyt pentue, josta meidän iloksemme saatiin jouluaattona ihana Hugo, jolla olisi tulevaisuudessa erityinen paikka meidän laumassamme.




Hugo ja Kaja kasvoivat yhdessä ja elo kahden vauhdikkaan pennun kanssa oli ikimuistoinen. Keväällä 2023 vihdoin korona-ajan jälkeen avautui mahdollisuus kasvattajakurssille ja virallisesti Kennel Taiga Arctica sai alkunsa. Kaikkien vuosien ja moninaisten haasteiden jälkeen vihdoin syksyllä 2023 Hugon tullessa riittävän vanhaksi saatiin onnistunut astutus Helmille ja jouluaatto-aamuna 2023 näki päivän valon ensimmäiset Taiga Arctica pennut. Vihdoinkin vuosien mittainen haave sylillisestä petitin pentuja täyttyi mitä upeimmalla tavalla kuuden terhakkaan pennun tuhistessa pentulaatikossa.
Näin sai Kennel Taiga Arctica alkunsa ja tästä jatkamme pienimuotoista petittien kasvatustyötä suurella sydämellä.
Tervetuloa tutustumaan meidän sivuillemme!
